Jaoksen toiminta
Jaoksen toiminta
Jaoksen jäsenet harjoittelevat säännöllisesti ympäri vuoden erilaisissa paikoissa ja sääolosuhteissa. Jaos tarjoaa jäsenilleen viikkotreenejä, missä harjoitellaan ilma- että maavainuista työskentelyä (haku ja jälki) niin metsässä kuin taajamassakin sekä hallittavuutta ja ilmaisua. Osa jäsenistä osallistuu ympäri vuoden järjestettäviin pitkiin treeneihin, missä jokainen pääsee harjoittelemaan niin kartturin, maalimiehen kuin koirakonkin roolia treenin suunnittelua unohtamatta. Pitkissä treeneissä koirakot harjoittelevat kestävyyden lisäksi asioita, jotka ovat vielä epävarmoja ja vaativat lisäharjoitusta.
Hälytysreenejä järjestetään parin kuukauden välein. Hälytystreeni on keino simuloida oikeaa etsintää. Kyseessä on yhteistoimintaharjoitus, jossa kokemusta ja oppia saavat sekä koirakot että koirattomat osallistujat. Säännöllisten treenien lisäksi toimintaan kuuluvat mm. yhdistysyhteistyönä järjestettävät suuremmat harjoitukset.
Harjoittelu ei koske vain koiraa. On tärkeää, että myös ohjaajat lisäävät osaamistaan monella saralla. Jaoksen jäsenet osallistuvat Vapepan ja Palveluskoiraliiton koulutuksiin. Näitä ovat esimerkiksi Etsintäkurssi, Koetoimitsijakurssi, Eettinen koulutus, Pelastuskoiraohjaajan perustaidot-kurssi. Suunnistustaidot ja kyky tehdä etsintäsuunnitelma ovat asioita, joita harjoitellaan aivan alusta alkaen. Myös riittävä EA-osaaminen kuuluu jäsenten perustaitoihin.
Miten mukaan toimintaan?
Kiinnostuitko toiminnastamme? Jaoksessamme on sekä koirallisia että koirattomia jäseniä. Otamme mielellämme mukaan uusia, innokkaita ihmisiä.
Otathan yhteyttä joko puhelimitse Hannaan 040-5808048 tai laittamalla sähköpostia hannamaijanar@gmail.com.
Katsotaan yhdessä miten saamme parhaiten aloitettua yhteisen matkamme tässä hienossa lajissa!
Mitä pelastuskoiraohjaajalta vaaditaan?
- fyysinen ja psyykkinen kestävyys
- hyvä koiranlukutaito
- yhteistyötaito kartturin kanssa
- kyky huolehtia koiran tarpeista (juottaminen, tauot)
- suunnistus- ja kartanlukutaito
- taito käyttää karttasovellusta
- halu edetä ja sitoutua pitkäjänteiseen harrastamiseen, joka vie paljon aikaa
- rohkeus edetä pois omalta mukavuusalueelta
- ensiaputaidot
- muu kouluttautuminen esim. Vapepan Etsintä- ja Viesti-kurssit
Kukaan ei seppä syntyessään
joten näitä taitoja harjoitellaan yksin ja yhdessä. Tukena on osaava ja
kannustava ryhmä.
Millainen koira sopii pelastuskoiraksi?
Monenlaiset koirat sopivat pelastuskoiraharrastukseen. Tosin kovin iso tai pieni rotu ei ole optimaalinen lajiin, näille koirille suositellaankin jotakin niille paremmin sopivaa harrastusta.
Pelastuskoiralta vaadittavat ominaisuudet:
- avoin ja luottavainen suhde sekä ohjaajaan että vieraisiin ihmisiin
- motivaatio ihmisen etsimiseen
- rohkeus ja periksiantamattomuus
- fyysinen ja henkinen kestävyys (harjoitukset ja etsinnät voivat kestää pitkään ja olosuhteet olla haastavia)
- säänkestävyys
- kyky työskennellä erilaisissa ympäristöissä ja alustoilla
- sopiva koko (kyky liikkua vaivatta erilaisissa olosuhteissa)
- ongelmanratkaisukyky, itsenäisyys
- hallittavuus erilaisissa tilanteissa
Maaliin pääsemiseksi koirakon tulee tehdä paljon työtä. Kilometrien ja erilaisten kokemusten kautta aloittelijalle rakennetaan pikku hiljaa pelastuskoiralta vaadittavia taitoja ja tapoja.
.